Mikkeliin Lidl-metsä – nuoret istuttavat kesätyönään kymmenentuhatta tainta

Lidl ja Suomen 4H-järjestö istuttavat Mikkelin joutomaille kymmenentuhatta tainta. Viiden hehtaarin Lidl-metsä sitoo yhden Lidl-myymälän rakentamisesta ja käytöstä syntyvät päästöt. Taimiteko on osa Lidlin ilmastotyötä, jonka päätavoite on tehdä Lidlin omasta toiminnasta hiilineutraalia vuoden 2025 loppuun mennessä.

Suomen hiilinielut kasvavat viidellä hehtaarilla, kun Mikkeliin Etelä-Savoon istutetaan uutta Lidl-metsää. Lidlin ja 4H:n yhteisessä Taimiteossa istutetaan kymmenentuhatta männyntaimea. Taimet istutetaan Mikkeliin energiayhtiö Vapon entiselle suoalueelle.

− Hiilinielujen kasvattaminen on konkreettinen teko ilmaston hyväksi. Lidlissä ilmastotyömme ensisijainen työkalu on päästöjen leikkaaminen, mutta Taimiteko on erinomainen lisäkeino, kertoo Lidl Suomen vastuullisuuspäällikkö Maija Järvinen.

Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan Lidlin lahjoittamat taimet sitovat 43 vuodessa hiiltä noin 2 300 tonnia hiilidioksidipäästöjen verran. Määrä vastaa yhden myymälän rakentamisesta sekä energiankäytöstä syntyviä päästöjä.

Lidl on asettanut tavoitteeksi, että yhtiön oma toiminta on hiilineutraalia vuoden 2025 loppuun mennessä. Se tarkoittaa, että esimerkiksi yhtiön Suomen kuljetusten, energian ja omassa toiminnassa käytetyn paperin vaikutukset ilmastoon ovat viiden vuoden päästä pyöreä nolla.

− Ennen kuin kompensoimme, painamme hiilijalanjälkemme mahdollisimman pieneksi. Viime tilikaudella onnistuimme pienentämään päästöjämme 40 prosentilla, mutta vielä on toki tehtävää, Järvinen sanoo.

Lidl osasi odottaa ilmastopäästöjensä pienentyvän reippaasti, koska yhtiö siirtyi käyttämään vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä vuoden 2019 alusta. Sähkön osuus tilikauden 2018 päästöistä oli noin 30 prosenttia.

− Sen lisäksi onnistuimme pienentämään Suomen kuljetuksiemme päästöjä noin viidesosalla. Isoin syy päästöjen pienentymiselle oli ajokilometrien vähentyminen, mikä taas johtui Järvenpään jakelukeskuksen käyttöönotosta.

Hiilinielujen istuttaminen tuo töitä nuorille

Taimiteossa taimia istuttavat pääosin yläkouluikäiset nuoret. Taimien hintaan on laskettu mukaan nuoren palkka, joka on 40 senttiä per istutettu taimi. Lidlin 10 000 taimea varten on palkattu 17 yläkouluikäistä nuorta Etelä-Savon alueelta.

− Koronatilanne vei monelta nuorelta kesätyön, eikä yläkouluikäisten ole muutenkaan helppo työllistyä. Olemme halunneet Lidlissä pitää kiinni sovituista kesätyöpaikoista, ja on mahtavaa, että pystymme myös tällä tavalla tarjoamaan nuorille työtä, Järvinen sanoo.

Istuttaminen aloitettiin 1. kesäkuuta ja istutukset kestävät neljä päivää. Nuorten rekrytoinnista, työnohjauksesta ja palkanmaksusta vastaa paikallinen Mikkelin 4H-yhdistys.

– Nuorille on myös koronatilanteen takia laadittu turvaohjeistus, jotta istuttaminen olisi mahdollisimman turvallista ja etäisyydet pysyvät kunnossa, kertoo 4H-liiton kumppanuuspäällikkö Tarja Anttonen.

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi