Siili Solutions ja 4H jatkavat Taimiteko-yhteistyötä – Suomen metsittäminen on tärkeää metsäkadon pienentämisen vuoksi

Siili Solutions kompensoi jo toista vuotta hiilijalanjälkeään 4H-järjestön Taimiteko-toiminnassa. Pohjoisen alueen metsittämisellä on ilmastonäkökulmasta kahdenlaisia hiilivaikutuksia, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Wall.

Siili Solutions Oyj:n ja 4H-järjestön Taimiteko-yhteistyö jatkuu, ja vehreä SiiliMetsä kasvaa kesän jälkeen jo kahdessa paikassa Pirkanmaalla. Taimiteko-toiminta työllistää nuoria istutustöihin ja luo Suomeen uutta hiilinielua.

Vuoden 2020 Taimiteon yhteydessä Siili työllisti 25 nuorta taimien istutustöissä. Nuoret istuttivat 15,1 hehtaarin kokoiselle alueelle Pirkanmaan Punkalaitumelle 30 000 puun taimea. Metsä on nyt lähtenyt toiveiden mukaisesti kasvamaan haasteellisesta vuodesta huolimatta, kertoo Punkalaitumen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna-Mari Vuorisalo.

”Viime vuoden kesäkuussa oli todella kuivaa, ja tänä vuonna taas huhti–toukokuun vaihteessa istutusalueella oli lumien sulettua märkää. Suurin osa taimista oli kuitenkin hyvinvoivan näköisiä. Eläintuhoja ei näkynyt lainkaan”, Vuorisalo iloitsee.

Nyt kesällä 2021 SiiliMetsä jatkaa leviämistään. Tänä vuonna Siili Solutions on mukana Taimiteossa noin 30 000:lla taimella, jotka istutetaan Pirkanmaalle, Virroille. Istutusala on lähes samankokoinen kuin viime vuonna: 15,07 hehtaaria.

Virtain 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Maarit Toroskainen kertoo, että istutustöitä haki lähes 40 nuorta, joista valittiin töihin 28. Istutusvälinehankintoja on tehty jo kuukausi sitten, ja nuorten istutuskoulutuskurssi käynnistyi toukokuussa.

”Toivomme tietysti hyviä säitä. Meillä on kova luottamus nuoriin, että saamme istutukset yhteistyössä hyvällä fiiliksellä tehtyä”, Toroskainen sanoo.

Siilin toimitusjohtaja Marko Somerma on innoissaan SiiliMetsän laajentumisesta.

”SiiliMetsän vuosittainen kasvattaminen on konkreettinen vastuullisuusteko, jolla on positiivisia vaikutuksia ympäröivään maailmaan. Työntekijämme ovat olleet ylpeitä voidessaan sanoa, että Siili heidän työnantajanaan tarjoaa tällaisen ainutlaatuisen ”työsuhde-edun”, jolla katetaan jokaisen Siilin vuosittainen hiilijalanjälki. Onkin mukava kertoa kohta kotona, että nyt olemme istuttaneet nuorten kanssa yli 60 000 puuntaimea 60 hehtaarin alueelle”, Somerma sanoo.

Metsän istuttamisella on kahdenlaisia hiilivaikutuksia

Boreaalinen vyöhyke eli pohjoinen havumetsävyöhyke tarkoittaa pohjoisen pallonpuoliskon yhtenäistä havumetsäaluetta, johon myös Suomi kuuluu. Se muodostaa noin kolmasosan maapallon metsien pinta-alasta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Wall kertoo, että pohjoisen alueen metsittämisellä on ilmastonmuutoksen näkökulmasta kahdenlaisia hiilivaikutuksia.

”Metsän istuttaminen luo hiilinielua, mutta samalla se myös monesti pienentää maaperän päästöjä. Esimerkiksi turvepeltojen metsittäminen pienentää turpeen hajoamisesta johtuvia hiilipäästöjä’’, hän sanoo.

Wall on perehtynyt erityisesti muun muassa kasvihuonekaasujen laskentaan, peltojen metsitykseen ja maan hiilivarastoihin. Hänen mukaansa suurimmat ympäristövaikutukset saadaan turvemaan maanviljelysmaita metsittämällä.

”Viljelysmaiden metsittämisellä on hiilivaikutusten lisäksi muita ympäristövaikutuksia, sillä eroosio eli maaperän kuluminen sekä ravinnehuuhtoumien määrät pienenevät, jos viljelysmaita metsitetään. Samalla biodiversiteetti kasvaa, koska syntyneessä metsässä on sekä viljelysmaiden että metsämaiden lajeja.”

Eurooppalaisittain Suomi on poikkeus

Pohjoinen havumetsävyöhyke kattaa osan Pohjoismaista, Venäjän pohjoisosan ja Pohjois-Amerikan pohjoisosan. Lähes koko Suomi kuuluu pohjoiseen vyöhykkeeseen.

Siinä missä muualla Euroopassa metsien pinta-ala lisääntyy vuosittain, Suomessa metsäpinta-ala pienenee noin 10 000 hehtaarilla joka vuosi. Wallin mukaan Suomen kannalta metsitys on tästä syystä erityisen tärkeää.

”Suomessa on paljon metsää, joten myös hiilinielua on paljon. Metsittämisestä on siis merkittäviä hyötyvaikutuksia metsäkadon pienentämisen näkökulmasta. Suomessa metsäkatoa syntyy lähinnä siksi, että metsää raivataan teiden ja asutuksen rakentamisen vuoksi.”

Suomen metsät sitovat noin 20–30 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuosittain, ja metsittämällä saadaan lisättyä sitä jonkin verran, Wall kertoo.

Suomessa on paljon maata, jonka hiilensidonnan potentiaali on hyödyntämättä, ja tämän vuoksi Taimiteko-toiminta keskittyy uusien maa-alueiden metsittämiseen. Siili istuttaa 4H-järjestön kanssa Taimiteko-toiminnan kautta vuosittain 43 taimea jokaista työntekijäänsä kohti. Taimia istuttamalla jokaisen Siilin työntekijän hiilijalanjälki kompensoidaan niin työ- kuin vapaa-ajaltakin.

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.

Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa, Unkarissa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.com/fi 

 

 

Lisätietoja:

Marko Somerma

Toimitusjohtaja, Siili Solutions

marko.somerma@siili.com

+358 50 518 1496

 

Mari Pöyhtäri
Viestintäpäällikkö, 4H-liitto
mari.poyhtari@4h.fi
+358 44 783 0307

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi