Best-Caravan mukana ilmastotalkoissa

Best-Caravan Oy:n yrittäjä Lasse Sorvari kertoo omasta yritysfilosofiastaan sekä siitä, miksi he halusivat lähteä mukaan Nuoret ilmastotöissä -hankkeeseen ja siitä syntyneeseen Taimiteko-toimintamalliin.

“Best-Caravan on Suomen merkittävin matkailuajoneuvoja myyvä yritys. Palvelukonseptiimme kuuluu ajoneuvomyynnin lisäksi muun muassa huoltopalvelut ja tarvikemyynti. Myytäviä matkailuajoneuvoja meillä ovat matkailuautot, retkeilyautot sekä matkailuvaunut.

Työskennellessämme ajoneuvojen parissa ilmastonmuutos nousee asiana useinkin esille. Kuten muillakin aloilla, myös meillä ilmastonmuutos määrittelee paljonkin alamme tulevaisuutta ja sen kehitystä. Seuraamme tarkasti mitä ympärillämme tapahtuu ja pyrimme omalta osaltamme olemaan oman alamme edelläkävijä näissäkin asioissa.

Maailma sekä ihmiset muuttuvat, ja yrityksiltä odotetaan toiminnassaan entistä enemmän yhteiskuntavastuuta. Ympäristöasiat ja vastuullinen toiminta ovat olleet ajatuksissamme pitkään ja nyt meille aukesi hyvien yhteistyökumppanien ansiosta mahdollisuus tehdä jotakin todella konkreettista.

Nuoret ilmastotöissä -hankkeeseen lähtemistä ei tarvinnut juurikaan pohtia, vaan se oli itsestäänselvyys. Meitä on tähän asti jarruttanut oikeastaan vain se, että emme ole löytäneet aiemmin mitään yhtä konkreettista tapaa ottaa vastuuta toiminnastamme.

Olen itse ollut nuorena poikana 4H-toiminnassa mukana. Meille ilmastoasioiden lisäksi tärkeää on myös nuorten työllistäminen ja näistä syistä kumppanuus 4H-järjestön kanssa oli luonnollinen valinta.

Hanke mahdollistaa asiakkaillemme tavan matkustaa hyvällä omallatunnolla ja kannustaa entistä enemmän kotimaan matkailuun. Haluamme myös olla innostavana esimerkkinä muille yrityksille. Olemme pilotoineet yhdessä 4H:n kanssa nyt yhden toimivan ja konkreettisen mallin, joka on valmiina minkä tahansa yrityksen käyttöön.

Emme yksin muuta maailmaa, mutta uskomme kuitenkin siihen, että hyvällä idealla ja esimerkillämme saamme innostettua muita mukaan. Tällöin ilmastonmuutoksen vastainen työ saa entistä suuremman painoarvon ja tekemisestä tulee todella merkityksellistä.

Olemme todella innoissamme tästä hankkeesta!”

Lasse Sorvari
Best-Caravan Oy:n yrittäjä

Roosa Hautala Taimiteko-koordinaattori roosa.hautala@4h.fi